Simo Grönroos

Sotilasoperaatiot kaukomailla eivät palvele Suomen etua

Ulkopoliittisen instituutin Charly Salonius-Pasternak yllätti Helsingin Sanomissa 4.1.2019 julkaistulla vieraskynä-kirjoituksella, jossa hän kyseenalaistaa Suomen osallistumisen Afganistanin ja Irakin sotilasoperaatioihin. On harvinaista, että kerrankin olen samoilla linjoilla Charlyn kanssa.

Salonius-Pasternakin mukaan sotilaallisiin interventioihin osallistuminen Irakissa ja Afganistanissa ei enää palvele Suomen etua ja Suomen tulisi harkita operaatioista vetäytymistä - itse en usko että ne ovat alkujaankaan palvelleet Suomen etua saati tehneet maailmasta parempaa paikkaa.

Yhdysvaltojen johdolla kohta kahden vuosikymmenen ajan käydyt sodat demokratian viemiseksi diktatuurin alla eläviin monikulttuurisiin muslimimaihin on ollut katastrofi. Sotatoimet eivät ole vakauttaneet alueita tai juurruttaneet niihin demokratiaa, vaan ne ovat saaneet lähinnä luotua kaaosta ja pahaa oloa miljoonille ihmisille. Pakkokeinoin ulkopuolisten valloittajien toimesta päälle liimattu demokratia näyttää vieneen ojasta allikkoon monet taloudellisesti heikossa asemassa olevat monietniset valtiot, jotka ovat joutuneet länsimaiden sotatoimien kohteeksi.

Optimaalinen tilanne toki olisi, että Lähi-idän monietniset valtiot purkautuisivat useammiksi itsenäisiksi valtioiksi, joissa eri kansalliset ryhmät voisivat hallita itseään. Yhdysvaltojen johdolla vuosia ajettu politiikka ei ole kuitenkaan johtanut Yhdysvaltojen sata vuotta sitten vaikuttaneen presidentin Woodrow Wilsonin esittämään wilsonilaisuutena tunnettuun ajatukseen kansojen itsenäisyyden edistämisestä. Yhdysvaltojen viimeaikainen sotapolitiikka on johtanut ennemminkin epävakauteen ja sekasortoon, kun kansallisvaltioiden luomisen sijaan on luotu heikkoja monietnisiä lumedemokratioita.

Trumpin poukkoileva sotapolitiikka näyttää viimeinen olevan vetämässä Yhdysvaltojen joukkoja pois Lähi-idästä ja Keski-Aasiasta. Seitsemän vuotta Syyriassa ja seitsemäntoista vuotta Afganistanissa näyttää viimein riittävän Yhdysvalloille, jonka sotapolitiikkaa Trump ei luonut vaan peri. Suomen on hyvä seurata perässä - länsi voi olla mukana välittämässä rauhaa ja antamassa paikan päällä humanitaarista tukea, mutta ulkopuolelta on huono tulla asein puuttumaan toisten asioihin.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

8Suosittele

8 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (15 kommenttia)

Käyttäjän PetriPirskanen kuva
Petri Pirskanen

Samaa mieltä! Ja mitä tulee yhdysvaltojen tilanteeseen, niin minusta sinne joko mennään Kunnolla! tai ei ollenkaan! Kaikki tai ei mitään tyylillä!

Hienoa että he lähtevät pois, muutos tulee lähi-itään jos tulee, se lähtee omasta lähi-idän kansasta ei ulkopuolisen aloitteesta!

Käyttäjän marttivartti3 kuva
Martti Nurmi

"Salonius-Pasternakin mukaan sotilaallisiin interventioihin osallistuminen Irakissa ja Afganistanissa ei enää palvele Suomen etua"

Sotilaiden pitää, jossain ominaisuudessa -ei siis välttämättä tappajina, seurata sotia sodassa. Jonkun pitää ymmärtää sodan todellisuutta kokemuksen kautta. Toki valtaosa voi saada opetuksensa teoriapohjalta, kuten Salonius-Pasternakin, jonka sotilaallisuus on enemmänkin akateeminen kysymys.

Käyttäjän TimoKohvakka kuva
Timo Kohvakka

Yksi syy miksi Euroopalle oli virhe olla tukemassa arabikeväitä oli oman taistelumoraalin laskeminen. Jos me sanomme toimivamme joidenkin läntisten arvojen mukaan, niin silloin on toimittava niiden mukaan. Ei voi olla kahta rinnakkaista moraalijärjestelmää. Ristiriitaiset viestit lamauttavat toimintakyvyn.

Taistelutahto on suurelta osin kiinni siitä, että tietää tekevänsä oikein. Ja tahto on tärkeämpää kuin materiaalinen ylivoima. Jos päästää vastustajan päänsä sisään, kaikki muukin on menetetty.

Koivisto ajatteli että pistämällä yritykset lihoiksi saaden siiitä taloudellista etua valtiolle olemme vahvempia. Se oli harhainen uskomus. Meistä tuli heikompia. Usko yhteiseen hiileen puhaltamiseen ja oikeudentuntoon romahti.

Sitä velkaa maksamme vieläkin. Ja lisää saimme arabikeväiden muodossa.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

Afganistaniin pistetyt miljardit tarvitaan Suomessa.

Käyttäjän jannekejo kuva
Janne Kejo

Vaikka pommit paukkuvatkin Afghanistanissa, niin ne miljardit menevät jonnekin aivan muualle: asetehtailijoiden taskuihin. Mutta ei niitä meidän miljardejamme sinnekään pitäisi laittaa; niille on parempaakin käyttöä.

Jossain toisessa ketjussa joku kertoi tänään, että Vietnamin sota maksoi USA:lle noin 930 miljardia dollaria. Siihenkin kommentoin, että aseiden yms. myyjille ne 930 miljardia olivat tuloa.

Raha ei kulu kun sitä käytetään

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

Afganistanin sodasta on hyötyä pitkässä juoksussa vain Kiinalle. Afganistanissa on rikkaat mineraaliesiintyvät, ja Kiina tulee tarvitsemaan niitä.

Käyttäjän TimoKohvakka kuva
Timo Kohvakka

Yhdysvaltojen vetäytyessä maailmalta Suomen ei kannata ottaa kontolleen perijän manttelia. Nyt pitää pyristellä irti. Sen on johtokin jo tajunnut. Ja Charly Salonius-Pasternakin on viisainta löytää vetäytymiselle perusteet.

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

On parempi lähteä, kun vielä pääsee lähtemään.

Käyttäjän mattivillikari kuva
Matti Villikari

Miksi meidän ja ns kehittyneiden maiden pitää niin kovasti pitää huolta "alikehittyneistä" maista?

Joka kerta kun sivistystystä ja oikeaa "elämän tapaa" on viety, on epäonnistuttu. Eivätkö nämä "hyvin kehittyneiden" maiden "tosi viisaat" johtajat vieläkään ymmärrä vanhaa tyhmän kansan viisautta, ettei kannettu vesi kaivossa pysy.

Intian rannikolla on saari nimeltä Sentinel Island, missä asuu kansa, joka on saanut elää ilman "kehittyneiden" maiden apua. Miten ovat raukat pärjänneet ilman internettiä ja penisilliiniä?

https://fi.wikipedia.org/wiki/Sentinelit

Käyttäjän andreas kuva
Andreas Pyy

"Salonius-Pasternakin mukaan sotilaallisiin interventioihin osallistuminen Irakissa ja Afganistanissa ei enää palvele Suomen etua ja Suomen tulisi harkita operaatioista vetäytymistä - itse en usko että ne ovat alkujaankaan palvelleet Suomen etua saati tehneet maailmasta parempaa paikkaa."

Tottahan tuo huomio on. Hyökkääjä Yhdysvallat joka on neuvostomiehityksen jälkeen tuhonnut Afganistanin täydellisesti, haluaa tietenkin muut maat korjaamaan jenkkien virheitä ja uhraamaan omia sotilaitaan katastrofaaliseen tilaan ajettuun maahan. Irakiin, jonka Yhdysvallat myös tuhosi täydellisesti mutta silti käytännössä hävisi sodan, ei myöskään Suomella ole tietenkään mitään asiaa.

"Trumpin poukkoileva sotapolitiikka näyttää viimeinen olevan vetämässä Yhdysvaltojen joukkoja pois Lähi-idästä ja Keski-Aasiasta. Seitsemän vuotta Syyriassa ja seitsemäntoista vuotta Afganistanissa näyttää viimein riittävän Yhdysvalloille, jonka sotapolitiikkaa Trump ei luonut vaan peri. Suomen on hyvä seurata perässä - länsi voi olla mukana välittämässä rauhaa ja antamassa paikan päällä humanitaarista tukea, mutta ulkopuolelta on huono tulla asein puuttumaan toisten asioihin."

Trump on pommittanut mielivaltaisesti niin Afganistania kuin Syyriaa, ja moninkertaistanut miehittämättömien lennokkien iskut, joten nuo väitteet Trumpin vähemmän sotaisasta hallinnosta eivät pidä paikkaansa.

Trumpista ja Afganistanista puheen ollen, uusimmassa kannanotossaan Trump puolusti Neuvostoliiton suorittamaa brutaalia Afganistanin miehitystä:

https://www.washingtonpost.com/politics/2019/01/02...

Järjettömämpää kannanottoa on vaikea kuvitella. Nyt tämä klovni voitanee jo virallisesti julistaa Yhdysvaltojen huonoimmaksi presidentiksi?

Käyttäjän mattivillikari kuva
Matti Villikari

USA tekee Pyyn mielestä aina väärin, jatkaa Afganistanissa tai ei.

Käyttäjän jussiosmola kuva
Matti Jussi Korhonen

Nykyinen puolustusministeri Niinistö (sin.) totesi eräässä haastattelussa painokkaasti, että jos asia olisi ollut hänestä (Niinistö) kiinni, suomalaiset sotilas olisivat tulleet pois Afganistanista jo aikoja sitten.

Tuosta kai on tehtävä johtopäätös, että asia ei ole puolustusministerin ratkaistavissa, vaan on laajempi poliittinen kysymys.

Miksi siitä ei sitten keskustella laajemmin? Ilmeisesti asia ei kiinnosta puolueita. Koska suomalaiset sotilaat Afganistanissa ei ole mediaseksikäs aihe, eikä sillä voi kerätä irtopisteitä, se ei nouse esiin vaaliteemanakaan.

Joten tilanne jatkuu ennallaan ja veronmaksajien rahaa palaa. Jos sanon, että turhaan, joku voisi selittää miksi se ei ole turhaa.

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

Suomalaisia sotilaita maailmalla, osa CCXIV: laivasto-operaatio Intian valtamerellä.

https://www.youtube.com/watch?v=JrhcZOR1HUo

Videon kommenttiketjuun näkyy ilmestyneen huokaus "maailma on toivon mukaan taas vähän turvallisempi paikka". Jos on, niin hyvin hyvin vähän.

Käyttäjän johannasirenkaplas kuva
Johanna Sirén-Kaplas

Hiukan asian vierestä, mutta väljästi aiheeseen liittyen; oheisessa blogissa ja kommenteissa hyvää pohdintaa:

http://anttikuosmanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/266...

Yhtäältä yritetään toimia in corpore jossain Frontexissa. Sitten taas toisaalla jokainen EU-maa touhuaa omiaan.

Kysymys kuuluu: miten Suomi on sisäistänyt oman roolinsa kokonaisuudessa?

En ymmärrä, miksi Suomen pitäisi esimerkiksi liittyä Ranskan interventiojoukkojen toimintaan. Mitä tekemistä meillä olisi esimerkiksi jossain Malissa? (kts. esim. Opération Serval).

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/201808232201...

Sitten taas osallistuminen johonkin operaatio Sophian kaltaiseen toimintaan voi olla hyvinkin perusteltua, jos ajatellaan kaikkien EU-maiden yhteistä hyvää – ja jos pienellä Suomella on varaa olla mukana tällaisissa operaatioissa.

https://puolustusvoimat.fi/web/kansainvalinen-krii...

Käyttäjän LasseHietanen kuva
Lasse Hietanen

Hei. Kiitos Simo. Kyllä. Tuo meidän armeija pitäisi saada ensin evankelioitua, että sillä, päasiallisin "ase" muuttuisi. "Etsikää ensin", ajatukseen. Alkaisivat nyt alkajaisiksi, vaikkapa laulamaan, Kalervo Hämäläisen, Veteraanien Iltahuudon loppuun asti, sillä siinä, Kalervon myohemmin saamassa osassa on paljon rukousta Jumalan puoleen. Tärkeitähän on vähän, tahi yksi ainoa. Siunaten, Lasse.

Toimituksen poiminnat